VÄLIKOHTAUS KERAVAN TARJOUSTALOSSA - POLIISIKIN KUTSUTTIIN PAIKALLE
Tapauksesta tarkemmin TÄÄLLÄ
Tein tutkintapyynnön poliisin toimista Oikeuskanslerinvirastoon 19.6.2007 ja 28.6.2007
ja sieltä tuli vastinepyyntö, josta selviää poliisin toimineen täysin oikein mutta
Tarjoustalon antaneen mielestäni vääriä tietoja poliisia paikalle kutsuessaan.
Tarjoustalo väitti, etten ollut totellut poistumiskäskyä. Tällaista poistumiskäskyä
kuitenkaan minulle ei annettu kuin vasta siinä vaiheessa, kun poliisi oli jo paikalla.
Teen asiasta poliisille tutkintapyynnön koskien Tarjoustalon toimia.
Myymäläpäällikkö Jussi Markelin oli soittanut hälytyskeskukseen ja kertonut seuraavaa:
"Keravan Tarjoustalossa on Matti Käki -niminen mies, joka liikkuu kepin kanssa,
ottaa kuvia ja häiritsee asiakkaita eikä ole myyjien pyynnöstä poistunut paikalta"
1. Minä en ollut ottanut ainuttakaan kuvaa Tarjoustalossa kyseisenä päivänä.
2. Minä en millään tavalla häirinnyt asiakkaita enkä edes nähnyt kuin muutaman.
3. Myyjät eivät pyytäneet minua poistumaan paikalta, kuin vasta poliisien saavuttua
jolloin yksi myyjistä, jolla oli puhelin, huusi: "JA NYT ULOS!" ja osoitti ovea.
HUOMIOITA: Markelin oli soittaessaan kertonut, että minulla on keppi. Tämä on totta
mutta ilmoituksesta voi saada sellaisen käsityksen, että olisin jollain tavalla
huitonut sillä tai vastaavaa. Keppi oli koko ajan normaalissa kävelykeppiasennossa
ja välillä keskustellessani myyjien kanssa olin ripustanut sen tavarakorin reunaan.
Kepille minulla on "käyttölupa", jos niin voidaan sanoa, koska minulla on vammaisen
pysäköintilupa. Myyjien on täytynyt nähdä, että liikun erittäin huonosti ja hitaasti
joten käsittääkseni heille ei ole millään tavalla voinut välittyä minkäänlaista vaaran
tunnetta. Hitauteen minut pakottaa jo sairastamani pehmytkudosreuma eli fibromyalgia.
Poliisi kiinnitti huomiota kameran isoon objektiiviin mistä voi päätellä, että
kameran "ammattimaisuus" vaikutti asiaan ehkä negatiivisesti. Tämä on voinut myös
vaikuttaa myyjien suhtautumiseen.
Markelin oli todennut Poliisille puhelimessa, että olin aiemminkin aiheuttanut
häiriötä liikkeessä valokuvaamalla liikkeen tiloissa. Itse en katso aiheuttaneeni
minkäänlaista häiriötä aikaisemminkaan mutta Markelinilla voi olla oikeus siihen
käsitykseen, että kuvaamiseni on ollut jonkinasteista häirintää koska olin ottanut
kuvia paloturvallisuuteen vaikuttavista seikoista ja julkaissut kuvat internetissä.
Kuvien julkaisu auttoi kuitenkin saattamaan paloturvallisuusasiat kohtalaiseen
kuntoon Keravan Tarjoustalossa ja paikat ovat pysyneet toistiseksi kunnossa.
Seuraavat kommentit ovat erittäin mielenkiintoisia ja kiinnostanevat kaikkia valokuvaajia:
Lain kirjoitamaton sääntö tai maantavaksi muuttunut käytäntö on se, että kauppias voi
valita asiakkaansa. Edellä mainittuun vedoten ja edellisessä kappaleessa kuvatussa
tilanteessa on poliisilla käsityksemme mukaan PolL14§ perusteella oikeus poistaa henkilö
koti- tai julkisrauhan suojaamalta paikalta paikan haltijan tai tämän edustsjan pyynnöstä.
Seuraavassa lausunnossa alleviivatut kohdat Poliisilaista 14 § (19.1.2001/21)
Poliisimiehellä on oikeus julkisrauhan suojaaman alueen tai paikan haltijan tai tämän
edustajan pyynnöstä poistaa henkilö, joka jättää noudattamatta käskyn poistua sieltä.
- - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o
Etelä-Suomen lääninhallituksen lääninpoliisiylitarkastaja toteaa muun muossa seuraavaa:
Etelä-Suomen lääninhallituksen poliisiosaston näkemyksen mukaan kuvaamista ei voitaisi
pätevästi kieltää tiloissa, jotka ovat yleisölle avoimia, eikä puheena olevassa tapauksessa
tällaisiin kuvausrajoituksiin voida katsoa olleen laillista perustetta.
Poliisipartion selvityksestä ilmenee kuitenkin poliisipartion tulleen siihen käsitykseen,
että Käen toiminta muutoinkin kuin valokuvaamalla liikkeen tiloja on häirinnyt henkilökunnan
ja asiakkaiden rauhaa.
Käen kirjoituksesta ilmenee hänen käyneen Keravan Tarjoustalossa useita kertoja ja tuoneen
henkilökunnalle ilmi näkemyksensä kauppaliikkeen paloturvallisuudesta ja myös ottaneen
liikkeen tiloista valokuvia. Lääninhallituksen poliisiosasto katsoo, että tämän tyyppinen
ulkopuolisen yksityishenkilön taholta suoritettu toistuva paloturvallisuuden tarkastustoiminta
saatetaan kauppaliikkeen myyjien keskuudessa kokea häiritseväksi.
Lääninhallituksen poliisisosasto katsoo, että poliisilla on poliisilain 14 §:n nojalla
ollut oikeus poistaa Käki kauppaliikkeen tiloista.
- - -
Kommenttini:
Mielestäni ylläoleva lausunto on asiallinen ja poliisilaki antaa poistamisoikeuden.
Tässä tapauksessa virhe onkin mielestäni tullut Tarjoustalon taholta koska se on
kutsunut poliisin katsoakseni väärin perustein.
- - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o
Seuraavassa saamani asiakirjat skannattuina.
- - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - -
Sain nyt Oikeuskanlerinvirasosta päätöksen koskien tätä asiaa. Asiakirjat alla:
Olen itse tyytyväinen oikeuskanslerin selvitykseen. Siitä selviää, että asian
tiedottamisessa on ollut jonkinlainen katkos minua haastatelleen poliisimiehen
ja asian välillä koska minulle kerrottiin, että poistamisen syy oli valokuvaaminen
Tarjoustalon tiloissa. Tämä voitaneen pistää inhimillisen tiedotuskatkon tilille
enkä halua siitä sen enempää asiaa vatvoa.
Oikeuskansleri ei odotetusti ole ottanut kantaa kuvaamiseen Tarjoustalossa
koska kyse ei ole julkisen tehtävän hoitamisesta.
Nyt onkin edessä mielenkiintoinen kysymys koskien julkisissa paikoissa valokuvaamista.
Onko asia riittävän selvä vai olisiko nyt hyvä tehdä asiasta tutkintapyyntö jotta asia
saataisiin selvitetyksi. Onko Tarjoustalon kaltaisessa paikassa valokuvaaminen sallittua
ja millä edellytyksillä? Tästä voisi saada oikeuden päätöksen, jonka jälkeen asiassa
ei enää pitäisi olla epäselvyyksiä.
- - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - - o o o - - -
Kävin keskustelemassa syyskuussa 2007 Keravan poliisitoimistossa ja päädyin
siihen, että lähetän vielä kirjallisen selvityspyynnön Tokmanni-konsernin talous-
ja hallintojohtaja Sixten Hjortille jossa pyydän kertomaan mitkä seikat ovat
aikaansaaneet poliisin kutsumisen paikalle väärin perustein.
Lähetin vastinepyynnön kirjattuna kirjeenä jossa myös pyydän esittämään
anteeksipyyntöni myyjille, mikäli he ovat kokeneet uorittamani palotarkastustoimet
kiusallisiksi.
Kirje oli seuraavanlainen:
Tokmanni-konserni 1(3)
Talous- ja hallintojohtaja Sixten Hjort
Raatekankaantie 4
80100 Joensuu
Vastinepyyntö koskien poistamistani Keravan Tarjoustalosta 15.6.2007
Olin ottanut Keravan Tarjoustalossa 1.6.2007 valokuvia paloturvallisuuteen
vaikuttavista seikoista, kuten tavaroiden peittämästä hätäpoistumistiestä.
Keskustelin silloin erään Tarjoustalon myyjän kanssa paloturvallisuudesta
ja mainitsin, että hätäpoistumistie on tukittu ja palosammuttimiin käsiksi
pääsy on heikkoa. Myyjä lupasi hoitaa asian ja tiedottaa siitä eteenpäin.
Kävin uudelleen Keravan Tarjoustalossa 13.6.2007 ja huomasin, että asiat
olivat edelleen hoitamatta kuntoon. Otin silloin lisää kuvia ja lähetin
niitä 14.6.2007 nähtäväksi Keravan Tarjoustalon myymäläpäällikkö Jussi
Markelinille, joka olikin kiitettävän nopeasti hoitanut asian kuntoon.
Olin ottanut valokuvan 13.6.2007 myös kassalla sijaitsevista kaasusytyttimistänne
johon kassahenkilö sanoi: "Mitäs te oikein teette? Valokuvaaminen on myymälässä
kielletty". Lopetin välittömästi valokuvaamisen, enkä ole ottanut kiellon jälkeen
kuvia kyseisessä myymälässä. Sain saman valokuvauskiellon seuraavana päivänä,
14.6.2007 saapuneessa Jussi Markelinin sähköpostissa.
Tulostin osan Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen lausunnosta,
joka kertoo kuvaamisen olevan sallittua julkisissa tiloissa, jollaisiin myös
Tarjoustalon myymälä kuuluu. Kävin viemässä kyseisen tulosteen Keravan
Tarjoustaloon 15.6.2007. Kysyin eräältä myyjältä, onko myymäläpäällikkö
paikalla, johon hän sanoi, ettei ole vaan hän on Järvenpäässä. Seuraavaksi
kysyin myymälästä vastaavaa, mutta minulle kerrottiin ettei sellaista ole
vaan kaikki ovat tasa-arvoisia myyjiä. Tämän jälkeen ojensin kyseisen tulosteen
myyjälle. Keskustelimme Keravan Tarjoustalon paloturvallisuudesta ja keskustelun
aikana myyjä kertoi minulle, että Tarjoustalossa on valokuvaaminen kiellettyä,
johon minä kerroin ettei Tarjoustalo voi laillisesti kieltää kuvaamista liikkeessään.
Myyjä kertoi, että asian on heille kertonut Tokmannin turvallisuuspäällikkö Seppo Tokola
joka oli kuulemma evästänyt sillä, että he voivat kutsua jopa poliisin, jos valokuvaan
liikkeessä. Huomautan tähän, etten siis kuvannut Tarjoustalon myymälässä kyseisenä
päivänä, vaikka minulla olikin digitaalinen, ammattilaismallinen järjestelmäkamera
mukanani. Pyysin myyjää soittamaan poliisin paikalle, jotta saisimme selvitettyä
kuvauskiellon laillisuuden, mutta hän ei sitä halunnut tehdä ja ihmetteli pyyntöäni:
"Haluatko tosiaankin, että me kutsuttaisiin poliisi?" Myyjä sanoi, että voisin
keskustella turvallisuuspäällikkö Seppo Tokolan kanssa puhelimessa asiasta. Sanoin,
että mieluummin keskustelisin hänen kanssaan sähköpostitse, koska siitä jää kirjallinen
todiste. En kuitenkaan saanut hänen sähköpostiosoitettaan. Myyjä soitti Tokolalle mutta
tämä oli varattu ja myyjä kertoi Tokolan soittavan hetken kuluttua. Odotin Tokolan
puhelua ja keskustelimme muutaman minuutin asiasta kunnes myyjät poistuivat kukin
omalle suunnalleen. Minä lähdin hitaasti kävelemään Tarjoustalon myymälää pitkin.
Korostan, että koko ajan käyttäydyin rauhallisesti. Minulla on pehmytkudosreuma
(fibromyalgia) sekä sairaus, jonka vuoksi käytän kävelykeppiä. Minulla on vammaisen
pysäköintilupa, josta olen liittänyt oheen kopion. Nämä riittänevät todistamaan sen,
etten ole voinut kovin agressiivisesti liikkua, eikä minusta käsittääkseni ole muutenkaan
millään muotoa voinut saada minkäänlaista uhkaavaa kuvaa. Paikalla oli myös eräs tuttuni
joka näki keskustelutilanteen ja voinee todistaa tilanteen asiallisuuden. Tämä oli myös
ainoa tilanne, jossa olin minkäänlaisessa kanssakäymisessä asiakkaiden kanssa tervehtiessäni
kyseistä tuttua sanomalla "Moi" ja nyökäyttämällä päätäni.
2(3)
Jonkin ajan kuluttua puhelimessa ollut myyjä tuli luokseni ja ojensi talousjohtaja
Sixten Hjortin puhelinnumeron minulle samalla huutaen "JA NYT ULOS!" osoittaen ulko-oven
suuntaan. Tämä oli siis ensimmäinen ja ainoa kerta kun minua pyydettiin poistumaan
Tarjoustalon Keravan myymälästä. Täsmälleen samaan aikaan paikalle saapui poliisipartio.
Toinen poliiseista sanoi minulle, että menisimme ulos keskustelemaan asiasta ja näin
teimmekin. Poliisi kertoi minulle, että minut poistettiin turvallisuuspäällikön
valokuvauskieltoon perustuen. Häirinnästä ei ollut tuolloin puhe.
Poliisilain 14 § (19.1.2001/21) sanoo, että poliisimiehellä on oikeus . . . julkisrauhan
suojaaman alueen tai paikan haltijan tai tämän edustajan pyynnöstä poistaa henkilö,
joka . . . jättää noudattamatta käskyn poistua sieltä.
Koska kukaan ei ollut minua pyytänyt poistumaan liikkeestä, ei kyseisenä päivänä, eikä
myöskään koskaan aiemmin, edes vihjaamalla siihen suuntaan, oli poliisin paikalle tulo
ja poistamiseni liikkeen tiloista varsin yllättävää. Paikalla oli asiakkaita jotka
seurasivat poistamistani, minkä koin tietenkin erittäin kiusalliseksi koska katson
olevani varsin lainkuuliainen henkilö. Olen myös jonkin verran tunnettu paikallisten
asukkaiden keskuudessa, ja minut mahdollisesti tunnistettiin lehtikuvista, mikä on
voinut saattaa minut ilkeämielisten huhujen kohteeksi.
Katsoin, että minut oli poistettu lainvastaisesti Keravan Tarjoustalosta ja tein
tutkimuspyynnön Oikeuskanslerinvirastoon, josta saapui vastinepyyntö ja sen ohessa
useita viranomaisasiakirjoja joista ilmenee asian selvittely. Näistä viranomaisasiakirjoista
selviää se, että Tarjoustalon myymälänhoitaja Jussi Markelin oli soittanut hälytyskeskukseen
ja kertonut, että liikkeessä on Matti Käki niminen mies joka liikkuu kepin kanssa, ottaa
kuvia ja häiritsee asiakkaita eikä ole myyjien pyynnöstä poistunut paikalta. Poliisi oli
saapunut varsin pian paikalle. Kepin mainitseminen tässä yhteydessä on nähdäkseni
aikaansaanut hieman normaalia nopeamman poliisin paikalle saapumisen. En tiedä, oliko
tehtävä jopa kiireellinen.
Etelä-Suomen Lääninhallituksen poliisiosasto toteaa, että heidän näkemyksensä mukaan
kuvaamista ei voitaisi pätevästi kieltää tiloissa, jotka ovat yleisölle avoimia, eikä
nyt puheena olevassa tapauksessa tällaisiin kuvausrajoituksiin voida katsoa olleen
laillista perustetta.
Tarjoustalo on näin ollen antanut minulle laittoman valokuvauskiellon ja siihen nojaten
pyytänyt viranomaisapua poistamiseeni liikkeen tiloista.
Itse en katso häirinneeni asiakkaiden rauhaa millään tavoin, mutta Lääninhallituksen
poliisiosasto katsoo, että ulkopuolisena henkilönä suorittamani toistuva paloturvallisuuden
tarkastustoiminta on saatettu liikkeen myyjien keskuudessa kokea häiritseväksi.
Jos myyjät ovat kokeneet toimeni häiritseväksi, olen pahoillani siitä ja haluan pyytää
anteeksi myyjiltä. Toivon Teidän välittävän tämän anteeksipyynnön eteenpäin. Paloturvallisuus
oli ennen asiaan puuttumistani huonompi kuin se on nyt, joten katson asiasta olleen hyötyä.
Paloturvallisuus on sekä asiakkaiden että liikkeen henkilökunnan kannalta hyvin tärkeä asia.
Ymmärrän, että myyjät ovat ehkä kokeneet ikäväksi puuttumiseni heidän työpaikkansa asioihin.
Kävin 14.9.2007 Keravan Poliisitoimistossa keskustelemassa asiasta aikomuksenani tehdä
rikosilmoitus Tarjoustaloa vastaan loukkauksesta Perustuslaillista vapauttani kohtaan sekä
tutkintapyyntö viranomaisten erehdyttämisestä antamalla valheellisia tietoja hälytyskeskukseen.
3(3)
Päädyin kuitenkin siihen, että pyydän vielä kerran Tokmanni konsernilta selvitystä siitä,
miten asia on päässyt tällaiseen pisteeseen, että vakituista ja pitkäaikaista asiakasta
on nöyryytetty poistamalla tämä poliisivoimin liikkeestä? Olen lähettänyt teille useita
selvityspyyntöjä sähköpostitse, mutta en ole niihin saanut vastinettanne. Laitan tämän
vastinepyynnön kirjallisesti ja annan Tokmanni-konsernille aikaa vastata tähän kirjallisesti
5.10.2007 saakka. Odotan vastaustanne postin kulkemisen vuoksi seuraavan viikon tiistaihin
9.10.2007 saakka. Mikäli ette kyseiseen päivämäärään mennessä ole antaneet minulle sellaista
vastinetta, joka selittäisi asiaan mahdollisesti liittyvän inhimillisen väärinkäsityksen
tai muun sellaisen tekijän, joka kertoo ettei asiaan liity mitään tarkoituksellista totuuden
vääristelyä, teen rikosilmoituksen Tarjoustaloa ja Tokmanni-konsernia vastaan, jossa
todennäköisesti vaadin rangaistusta ja korvausta tutkimukseen käyttämästäni ajasta ja
kuluista sekä henkisestä nöyryytyksestä ja pyydän tutkimaan, liittyykö asiaan mahdollisesti
tarkoituksellista viranomaisten harhauttamista. Tämä ei tietenkään ole Tokmanni-konsernin
etu, joten uskon teidän hoitavan asian kuntoon.
Ystävällisesti
Keravalla 18.9.2007
Matti Käki
04230 Kerava
Liitteet: 12 kpl
Oikeuskanslerinviraston vastinepyyntö
Etelä-Suomen lääninhallituksen poliisiosaston lausunto (3 sivua)
Poliisipartion selvitys tapahtuneesta (2 sivua)
Kopio myyjältä saamistani Sixten Hjortin yhteystiedoista
Kopio myyjälle luovuttamastani Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen lausunnosta
Kopiot sähköpostikeskusteluista Jussi Markelinin kanssa
Kopiot Markelinille, Tokolalle, Hjortille ja Kyösti Kakkoselle lähettämistäni selvityspyynnöistä
Sixten Hjortin kuittaukset sähköposteista (2 kpl)
Kopio vammaisen pysäköintiluvasta
Vastausta ei ole määräpäivään mennessä saapunut joten seuraavaksi teen rikosilmoituksen
jossa pyydän poliisia tutkimaan, onko Tarjoustalo rikkonut lakia poliisin kutsuessaan
ja onko Tarjoustalo mahdollisesti myös harhauttanut tarkoituksellisesti viranomaisia
antamalla hälytyskeskukseen vääristeltyä tietoa tilanteesta.
Alla näkyy, että lähettämäni kirjattu kirje on kuitattu vastaanotetuksi.