Lidlin jännitekoetin.

Suomen Lidlissä maksaa 16,99 euroa! Sama tuote
ESPANJAN Lidlissä 9,99 euroa! Mitä kummaa?
Maksamme siis 7 euroa enemmän Suomessa!

Kävin pikaisesti vilkaisemassa Lidlin jännitetesteriä tai kuten Lidl itse mainostaa "Jännitemittaria".

Rakenne vaikutti asialliselta ja tukevalta. Laitteessa oli hyvät merkinnät ja kohtalainen käyttöohje.
Laite oli huomattavasti laadukkaampi ja asiallisempi rakenteeltaan kuin nyt myynnistä poistettu
LEXXA Bestest8 -jännitekoetin jonka rakenne oli huomattavan heikkolaatuinen.


Laite mittaa erilaisia jännitealueita näyttäen jännitteet (suurinpiirtein) erilaisilla ledikombinaatioilla.
Laite ei korvaa oikeaa jännitemittaria mutta esimerkiksi turvallisuuden varmistamiseen laite käy kunhan
ennen testausta varmistaa laitteen toimivuuden. Esimerkiksi jos on avaamassa pistorasian kantta, voi
tällä laitteella varmistua siitä, ettei rasia ole jännitteellinen.


Laitteen naamataulu on selkeä ja hyvin merkitty. Koska en ole laitetta itse käyttänyt, en valitettavasti osaa
tarkemmin kommentoida ledien näkyvyyttä ja loogisuutta sekä muuta toimintaa, mutta laite vaikuttaa ainakin
päällisin puolin varsin asialliselta enkä epäile etteikö se täyttäisi niitä määräyksiä joita tällaiselta laitteelta
edellytetään ja joihin laitteen yhteydessä myös viitataan.


Johto on parempi kuin Bestest8:ssa. Se on öljynkestävää kumikaapelia ja erittäin tukevan tuntuinen. Kaapelin
jännitekestoisuus on 450/750 V. Myös vedonpoistot tuntuiva toimivan hyvin eikä johto kiertämällä päässyt
liikkumaan, kuten Bestest8:ssa pääsi käymään koska vedonpoisto puuttui kokonaan. Myös luvattu ip-luokka
IP40 (suojattu yli 1,0 mm langalta) täyttyy kevyesti. LEXXA Bestest8 luvattiin huomattavasti kovempaa
ip-luokkaa vaikka laite ei täytä edes tätä luokitusta. Tämän Lidlin laitteen vesisuojausta ei ole testattu eli
laitetta oletetaan käytettävän kuivissa tiloissa.

Laitteella ei voi testata vikavirtasuojan (30 mA) toimintaa mikä on miinus.