Sinipiian sieni uudistui.


Kaikki tuntenevat Sinipiian. Tuon loistavan kotimaisen keksinnön 60-luvun alusta. Joku kaukainen sukulaiseni
sitä alkoi tehdä ja meillekin se tuli ihan uutuuttaan. Alussa se oli vielä hieman raakile mutta seuraavat päivitykset
onnistuivat tosi hyvin ja laitteesta tuli erinomainen. Erityisesti kuivausvivun levennyskaulus auttoi laitteen käytössä
kun ei tarvinnut enää puristaa vipua niin lujasti sientä kuivattaessa.

No. Tämänhetkinen Sinipiikamme on jo yli 20 vuotias ja tuli tarve uusia sieni. Hyvin oli kestänyt ahkeraa käyttöä.
Korjasin vanhan sienen kertaalleen avaamalla peltiliuskoja ja työntämällä sientä väliin ja puristamalla pellin kiinni.

Ostin sitten uuden sienen vaikka jotenkin se vaikutti erilaiselta kuin aiempi. Hinta vaihteli paikan mukaan liki kymppiin.
Kun katselin pakkausta niin oli hieman vaikea päätellä, käykö sieni vanhaan Sinipiikaamme koska tässä sienessä
oli neljä isoa reikää. pakkauksessa oli pieni pussi jonka sisältö ei näkynyt ulos ja sieltä paljastui kaksi muovista
lattaa jotka oli tarkoitus työntää sienen sisälle. Reikien kautta työnnetään ruuvi läpi ja työnnetään edelleen Sinipiian
rei'istä läpi ja mutterilla kiinni toiselta puolelta.

Ohjeessa kerrotaan, että kiinnitys on kätevä. Totesin kuitenkin, että kätevyys on kaukana alkuperäisen sienen
kiinnityksen kätevyydestä. Siinä ei tarvinnut kuin työntää sienen metalölilevyssä valmiina olleet ruuvit rei'istä läpi
ja ruuvata muoviset mutterit kiinni ja siinä se. Nyt joutui ensin pujottamaan ne kaksi litteää levyä sienen sisälle mikä
oli hankalampaa kuin olin odottanut koska ne eivät menneet täysin perille saakka vaan reiät jäivät sivuun. Sen jälkeen
piti sormella painaa sientä kasaan jotta ruuvit saisi tungettua läpi ja pitää painettuna mutterien kiinnittämistä
varten. Ja tämä vaikeus peräti neljä kertaa. Siinä se "kätevyys" ei oikein tuntunut lyövän yksiin ohjeen kanssa.

Miksi sieni on muutettu noin radikaalisti vaikka vanha versio on osoittautunut vuosikymmenten käytössä erinomaiseksi?
Sini Oy varmaan perustelee asiaa sillä, ettei ole ruostuvaa metallia ja sienen voi kääntää. Epäilenpä tämän sienen
kestävyyttä. Reiät sienessä (neljä isoa reikää läpi ja kummassakin päädyssä syvä viilto) eivät sienen kestävyyttä
lisää. Mutta se kaikkein huonoin asia on sienen muhkuraisuus. Sieni ei enää pyyhi yhtä tasaisesti kuin vanha sieni.



Vanhan sinipiian sienen kiinnitys oli kätevä ja metalli tuki rakennetta. Kiinnitys oli todella helppoa koska ruuvit
tulivat automaattisesti hyvin läpi ilman voimakasta painamista. Kuten huomataan, pitkän käytön jälkeen ei ruostetta
ole lainkaan havaittavissa.