28 euroa. Kyselin hintaerosta E-Villestä ja perustelivat sitä palvelun laadulla ja varmuudella.
Klikkaamalla alla olevia kuvia, pääset kyseisten kauppojen tuotesivulle.
Paketti Hong Kongista saapui samana päivänä kun olin laittanut tämän sivun ensi kertaa nettiin. Olin tilannut tavarat
12.4.2008 ja paketti saapui 25.4.2008 eli tilauksesta kului päivää vajaa kaksi viikkoa. Pakettia oltiin jopa tuomassa
kotiovelle mutten ehtinyt avata ovea postimiehelle kun tämä oli jo jatkanut matkaansa.
Paketti oli valkoinen kuplapussi joka näytti päälle päin asialliselta. "Tulliselvityksessä" luki melkoinen liuta erilaisia
tavaroita joka voisi antaa olettaa minun tilanneen rekka-autollisen kamaa: Multimeters, DIY Parts, Tools,
Microscopes/Magnifiers, Hard-To-Find Gadgets, Professional Tools, Alarms/Security, Blank CD/DVD.
Kun avasin paketin, yllätyin pienoisesti siitä, että tuotteiden laatikot olivat aika survoutuneita. Itse tuotteet
olivat kuitenkin ihan kunnossa. En tiedä, mutta ehkä E-Ville pakkaa hieman huolellisemmin ja laatikotkin
säilyvät ehjänä. Toinen seikka joka ihmetytti edellistä enemmän, oli pakkauslistan ja kauppalaskun täydellinen
puuttuminen. Jos paketti olisi mennyt tulliin, olisi ollut hankalampaa selvittää asiaa papereiden puuttuessa.
Ihmettelin kun jostain syystä Dealextremen sivullani ei ollut mitään tietoa tilauksesta. Kysyin asiaa ja kertoivat,
että vika oli siinä, että olen rekisteröitynyt Dealextremeen eri sähköpostiosoitteella kuin mikä on PayPalissa.
Futhermore, Would you please re-apply a dx account with your paypal email address? Because
only in this way, all your order information and points will be showed up in your dx account.
Tässä siis syy siihen, ettei mukana ole kauppalaskua. Sen olisi pitänyt tulla minulle sähköpostitse.
BEST digitaalinen yleismittari
Tilasin digitaalisen yleismittarin lähinnä sen kapasitanssimittausominaisuuden vuoksi. Mittari huokuu halpuutta
eikä anna luotettavaa kuvaa. Kyllä sillä voi tavallisia mittauksia jotenkuten suorittaa mutta tarkempiin mittauksiin
en kyllä suosittelisi. Mittajohdot ovat lyhyet ja jäykät mutta kärjet ovat terävät, joten siinä mielessä käyttökelpoiset.
Mittajohdoissa lukee 1000 V mutta en missään tapauksessa suosittele niitä verkkojännitteen mittaamiseen.
Mittarin ympärillä on muovinen suojus joka tekee mittarin käsittelystä helppoa ja varmasti myös suojaa sitä kolhuilta.
Ilman suojusta mittari näyttää jotenkin alastomalta. Suojus tuntuu ainakin näin uutena pysyvän hyvin kiinni.
Mittarin takana on teline, jonka avaaminen on työlästä koska se on tiukasti kolossaan eikä sormi kunnolla mene
koloon. Teline on niin hutera, ettei sitä käytössä juuri kannata käyttää koska mittarin valintoja on hankala tehdä
telineen liiallisen joustavuuden vuoksi. Kulmakaan ei ole parhaita mahdollisia. On helpompaa tarvittaessa laittaa
mittari nojaamaan jotain muuta vasten.
Näyttö on erittäin iso mikä on hyvä asia. Huonoa on taustavalon puuttuminen.
Sisältä mittari näyttää kohtuu hyvän näköisestä ja asialliselta työltä. Piirissä on käytetty tarkkuusvastuksia
joita muuttamalla laitetta voi kalibroida jos sellaisen haluaa tehdä. 200 ohmin alueella mittajohtojen yhdistämisen
jälkeen "pohjia" on 1,8 - 2,2 ohmia mikä on huono asia. Se tulee ottaa huomioon pieniä vastuksia mitattaessa.
Pohjat eivät johdu mittajohdoista vaan jostain muusta epätarkkuudesta. Mielenkiintoinen alue on 2000 Mohmin
eli 2 gigaohmin alue. Siellä on pohjia jostain kumman syystä "9", mikä viitannee laitteen suunnitteluun nähden
liian ison alueen liittämisestä mittariin. Harvoin kuitenkin näkee noin suurta ohmialuetta yleismittarissa.
Liittimet on juotettu suoraan printtiin lyhyiden liuskojen välityksellä mikä ei ole paras ratkaisu mutta parempi kuitenkin
kuin LIDLin yleismittarissa käytetty. Tässä mittarissa taustalevyssä on pienet tukipalat jotka estävät liittimien liikettä.
Takalevy on kiinni kolmella ruuvilla joista kaksi on yläpäässä paristokotelon kummallakin puolella ja yksi alhaalla näiden
liittimien puolivälissä. Alas olisi ollut hyvä laittaa kaksi ruuvia koska takalevy tukee liittimiä. Voisi olla hyvä idea laittaa
sopivaa liimaa joka tukisi liittimiä. Paras ratkaisu olisi juottaa monisäikeinen johto liuskan sijaan. Liittimet eivät ole
kovin laadukkaan oloiset joten niiden vaihtaminen voisi tulla kyseeseen. Toisaalta mittarista ei kannata alkaa sen
kummemmin rakentaa parempaa kuin se todellisuudessa on. Maksaahan se alle 10 euroa!
Valintakytkin on kohtalaisen tarkan tuntuinen mutta tiheällä jaotuksella ja hieman liian herkällä lukituksella varustettuna
halutun kohdan löytyminen voi olla hieman hankalaa kun kytkin helposti menee yli. Nuppi on kohtalaisien selkeä mutta
siinä oleva hahlo kannttaa maalata valkoiseksi jolloin se erottuu paremmin. Mitta-alueet on merkitty erikoisesti siten,
että tasa- ja vaihtosähköalueiden värit menevät ristiin. Yleensä käytetään valkoista tasajännitteellä ja punaista sitten
vaihtojännitteellä. Erityisesti jännitemittauksessa tulee vaistomaisesti kierrettyä valitsin valkoiselle alueella mitattaessa
tasajännitettä ja sitten ihmettelee kun mittari ei näytä mitään. Virtamittausalueella taas värit ovat toisinpäin. Punainen
väri on hyvin tumma ollen pikemminkin ruskea kuin punainen. Olisikin ollut parempi ratkaksu käyttää vain valkoista väriä.
Valintakytkin on alkanut lyhyen käytön jälkeen pätkiä mikä ei ole kiva asia.
Mittarissa on mittausarvon lukitus joka valitettavasti on erittäin herkästi lukkiutuva painonappi ja varsin helposti jää
ala-asentoon. Jos mittari on välillä ollut pois päältä ja edellinen mittausarvo hävinnyt, menee hetki kun ihmetettelee
miksei mittari näytä lainkaan toimivan.
Kondensaattorin kapasitanssin mittaukseen tarkoitettu liitin ei ole kovin laadukas. Toinen liitin aukesi liian leveäksi
muutaman koemittauksen jälkeen. Kyllä kontaktin saa tehtyä mutta konkkaa tulee painaa liitintä vasten. Mittajohdoilla
ei konkkaa saa mitattua ellei tee omia johtoja konkkamittausta varten.
Käyttöohje on selvällä kiinan kielellä. Mukana ei tullut englanninkielistä ohjetta lainkaan. Kyllähän tuosta kiinastakin
sen verran selvää saa, että speksit suurinpiirtein selviävät. Yleismittarin käyttöön opastavia nettisivuja on pilvin pimein
joten mittari ei ehkä sen kummemmin käyttöohjetta tarvitse. Laitteessa ei ole CE-merkintää eikä merkintää mistään
RohS -direktiivistäkään joten noita ei voi ainakaan alkaa täällä enempi myymään.
Araldiittia reippaasti alle puoleen hintaan?
Tilasin kahta erilaista Araldiittia ja kiinalaista kaksikomponettiliimaa koska esim. Araldiitti maksaa
täällä Suomessa käsittämättöimiä summia. Pahimmillaan joutuu maksamaan 7 - 8 euroa pakkauksesta.
Araldiitit on tehty Britanniassa ja maksavat 4.71 USD / pakkaus elikäs sellaset 3 euroa! Siis kolme!
Sain myöhemmin kuulla, että kyseinen liima olisi joko väärennettyä tai ainakin heikkolaatuista.
Tein kokeen ja totesin, että kyseinen liima on erittäin heikkoa enkä suosittele sitä käytettäväksi!
Asiasta enemmän TÄÄLLÄ.
Jalokivisepän luppi viidenneshinnalla
Tilasin myös jalokivisepän lupin jotka maksavat täällä aikamoisia summia. Luppi on 30-kertaisella lasisella
linssillä varustettu ja tyyliltään samanlainen kuin ammatimaisetkin jalokiviseppien lupit. Luppi oli siistissä
muovirasiassa ja se suurentaa voimakkaasti (30 -kertaisesti) mikä voi tuntua ensi kättelyssä oudolta.
Todella vaikuttava suurennus vaikka luppi vääristääkin reunoja. Hintaa 3.37 USD eli alle 2,20 euroa.
Sivusta katsoen lupin ja suojusten välillä on aikamoinen rako mutta samanlainen oli myös kellosepällä
käytössä olevassa ammattikäyttöön tarkoitetussa. Tässä kiinnitysrengas oli hieman karkeampaa tekoa
mutta muuten tuntuma oli samantapainen. En verrannut suurennuksia toisiinsa mutta mielestäni näyttivät
aika tavalla samanoloisilta.
Puntillinen tulitikkuja lentorahtina :-(
Kului hieman toista viikkoa ja taas kolahti postilaatikko. Tällä kertaa Hong Kongista tuli lentopostina
10 askia traditionaalisia kiinalaisia tulitikkuja. Todella liikuttavan kömpelöitä tuotteita jotka tilasin siksi,
että ne ovat jäänne kiinalaisesta vanhasta "perinteisestä" käsityöstä. Voivat olla jopa lapsityövoimalla
tehtyjä mikä hieman haittaa fiilistä. Mutta enemmän fiilistä haittaa se, että 10 askia tulitikkuja tuotiin
LENTOKONEELLA tänne. Ei kyllä maapalloa tällä tavoin pelasteta. Olisin toivonut, että kaikki tilaamani
tuotteet olisi toimitettu samalla kertaa. Olin tilannut vähän sillä silmälläkin, että ne tulisivat samalla kertaa
jolloin globaali kuormitus olisi mahdoliisimman vähäistä. Ei hyvä... ei hyvä... Jotain tarttis tehdä...
Stidit jopa toimivat. Tosin ensimmäinen tikku katkesi kokeiltaessa mutta seuraava syttyi ja huomattavasti
rauhallisemmin kuin täkäiset tikut jotka syttyvät voimalla. Tikku paloi ihan hyvin mutta puulaatu on sellaista
että se jää hehkumaan ja palaa ihan loppuun katketen jolloin hehkuvia osia tippuu tikusta alas. Eivät vaikuta
siis kovin turvallisilta tai siisteiltä käytettävyydeltään.
Seuraavalla viikolla tulivat loputkin tuotteista. Tällä kertaa pusissa sellaisia itsevalaisevia nappeja.
Muuten kyllä odotuksiani parempaa palvelua ja tuotteet korreloivat aika hyvin hintaansa nähden ollen jopa
hyvinkin edullisia. Halpuus tuntuu ja näkyy mutta esim. Araldiitit olivat sitä itseään ja Briteissä tehtyjä
joten Dealextremessä on paljon sellaista merkkitavaraakin jonka laatu todennäköisesti on ihan OK.