LIDLin työkalukaappi hajosi ja kaatui olohuoneen lattialle.



Ostin 7.8.2008 LIDLin Keravan myymälästä työkalukärryn hintaan 70 euroa. Kärry vaikutti pakkauslaatikon mukaan
juuri sopivalta tarkoitukseeni säilyttää kaappiosassa kemikaaleja kuten spraymaaleja ja -lakkoja sekä voitelu- ja
puhdistusaineita joita käytän elektroniikkaharrastuksissani. Metallikaappi olisi ollut hyvä säilytyspaikka näille.
Kaappi painaa suunnilleen 20 kg joten ihan kevyt se ei ole muttei toki mikään ammattilaatuisen raskaskaan.

Kasasin kärryn ohjeen mukaan. Ohje kertoo, että pyörät pitää hakata kumivasaralla varovasti paikoilleen
kuten teinkin. Pyörät eivät menneet paikoilleen sormin painamalla.

Sen jälkeen nostin kärryn pystyyn ja laitoin mukana tulleen työkalulaatikoston sen päälle ottaakseni seuraavan valokuvan.

Kärry vaikutti hintaansa nähden aika asialliselta vaikka ohutpeltiseltä ja aloin tutkia sitä tarkemmin.
Aukaistessani laatikkoa, kärry yhtäkkiä kaatui olohuoneen lattialle kovalla kolinalla. Oli täpärällä
etten loukkaantunut tilanteessa. Onneksi seisoin sivulla.

Huomasin, että yksi pyörä oli irronnut. Tarkempi tutkiskelu osoitti sen pistehitsausten olevan epäonnistuneita.
Ne olivat liian pieniä ja heikkoja. Ilmeisesti hitsausvirta on ollut liian pieni. Ruostekaan ei ole tehnyt hyvää
hitsaukselle. Työkalukaappi on ollut ilmeisesti kosteassa varastossa ja ruoste on tuhonnut heikon hitsauksen.

Jos omistaa tällaisen kärryn, suosittelen pyöräkiinnikkeiden
varmistamista esim. M8 pulteilla ja Nylocilla. Alle prikat!

"Nyloc" on itselukittuva mutteri jolloin ei tarvita jousialuslevyä.

Myös toisessa nurkassa hitsaus oli irti ja peltilevy auki toiselta sivultaan.

Katson, että tämä kärry voi aiheuttaa vakavan vaaran koska työkalukaappiin yleensä lastataan painavia työkaluja
ja sitä käytetään huolettomammin kuin muita kodin huonekaluja. Työkalut on sijoitettu kaapin päällä sijaitsevaan
irtonaiseen laatikostoon. Varsinkin siinä tapauksessa, että kaapissa säilytetään kemikaaleja, voi kaatumisesta
olla suurta vaaraa tulipalon muodossa. Myös kaatuvat kemikali- ja maalipurkit voivat aiheuttaa ilmaan erilaisia
huuruja jotka voivat tainnuttaa huoneessa tai huoneistossa olijat ja aiheuttaa jopa kuolemanvaaran.
Kaappi voi kaatuessaan tönäistä työkonetta käyttävää henkilöä jolloin seuraukset voivat olla pahat.
Kaappi on 103 cm korkea ja sen yläosa voi olla jyvin painava työkaluista jolloin lattialla oleva
lapsi voi loukkaantua pahasti saadessaan kaapin päälleen.




Laatikon tekstissä sanotaan: "Vankka rakenne. Teräslevyä." Vankkarakenteisuudesta voidaan itse kaapinkin
kohdalla olla montaa mieltä koska pelti on varsin ohutta kun sitä vertaa oikeisiin työkalukaappeihin. Käytetyn pellin
paksuus vaihtelee välillä 0,6 mm - 1,5 mm. Eri paksuisia peltejä on ripoteltu vähän miten sattuu, mikä viittaa siihen,
että kaappi olisi kasattu ylijäämäpaloista. Pyörän kiinnityspelti on 1,5 mm mutta seinämä, johon se on pistehitsattu
on ainoastaan 0,6 mm. Tämä selittää hitsauksen epäonnistumisen koska kahta näin eri paksuista peltiä on vaikea
pistehitsata luotettavasti. Jotta kahden eri paksuisen pellin pistehitsaus olisi luotettava, se pitää tarkasti huomioida
hitsaustyössä valitsemalla kärjen koko pellin paksuuden tai materiaalin (restiivisyyden) mukaan.

0,6 mm pellille pistehitsauskärki olisi noin 3,7 mm ja 1,5 mm pellille noin 5,5 mm. Tässä mikään ei viittaa siihen.




Yksi laatikoista ei liukunut kunnolla perille vaan sitä joutui lyömään jotta se menisi perille. Syyksi osoittautui liukukiskon
yhden kiinnitysniitin epäonnistunut asennus tehtaalla. Työntekijä ei ollut saanut niittiä siihen reikään johon se oli tarkoitettu
ja on sitten niitannut viereisen reiän. Tämä reikä valitettavasti on pystysuunnassa pitkä joten kisko pääsee liikkumaan pois
vaakatasosta. Kaikkien laatikoiden liikkuminen on hieman tahmeaa joka johtuu siitä, että laatikot ovat hivenen liian
kapeat kehikkoon
ja tästä syntyy kitkaa kiskoille.

Kärryn takaosassa on päälikannen ohjaama lukitus, joka liukitsee laatikot silloin kun kansi on kiinni. Lukitus ei toimi
hyvin vaan laatikoita joutuu työntämään lujasti kaksin käsin kiinni, jotta ne menisivät riittävän syvälle. Laatikot voivat
jäädä lukittumatta vaikka ne näyttäisivätkin olevan riittävän syvällä joten laatikoiden lukittuminen kannattaa tarkistaa!



Huvittavaa on kun käyttöohjeessqa puhutaan M10 kiintoavaimesta ja M10 kuusioruuvista sekä aluslevystä.
Pultti on nimittäin M6 ja kiintoavain 10 mm. Eli tässä on hieman sekoitettu käsitteitä toisiinsa. "M10 kiintoavain"
kun on yleensä 17 mm.

Mielestäni ei osoita hyvää suunnittelua se, että pyörät on tarkoitus nuijia kumivasaralla paikoilleen. Jos tuote olisi
oikein suunniteltu, pyörät pitäisi pystyä painamaan käsivoimin kiinni ilman työkaluja.